Kuka on Mikko Kärnä?

Olen 42-vuotias toisen kauden keskustalainen kansanedustaja ja monipaikkaisen uusperheen isä. Perheeseeni kuuluu ihana puoliso, kaksi rakasta lasta ja karkeakarvainen mäyräkoira Pyry. Arkeni kuluu pitkälti Helsingissä eduskuntatyön parissa, mutta vapaa-aikaa vietän myös lasteni luona Lapin kodissamme ja varsinaissuomalainen puolisoni sai ylipuhuttua minut myös saaristoelämään Houtskarissa.

Ennen valintaani eduskuntaan olen työskennellyt upseerina Rajavartiolaitoksessa ja kunnanjohtajana Enontekiöllä. Olen aikanaan käynyt Maanpuolustuskorkeakoulun Helsingissä. Politiikassa minua kiinnostaakin suuresti ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä sisäinen turvallisuus, mutta koen silti olevani ennen kaikkea yleispoliitikko.

Työnteossa minulle tärkeää on ahkeruus, tehokkuus ja kokonaisvaltaisuus. Siksi kannanottoja on vähän joka asiaan ja työtä tehdään usein kellon ympäri. Mielipide löytyy melkeinpä asiaan kuin asiaan ja olen aktiivinen keskustelija niin Twitterissä kuin Facebookissakin.

Koen olevani moderni metsästäjä-keräilijä ja vietänkin vähäisen vapaa-aikani metsästäen mäyräkoiramme Pyryn kanssa, kalastellen kaupungin rannoilla tai sieniä ja marjoja metsästä keräillen. Pienellä saaristotilallamme olen myös innostunut puutarhanhoidosta ja pienimuotoisesta viljelystä kesäisin.

Olen elänyt lapsuuteni Puolangalla, käynyt lukion Oulussa, opiskellut Helsingissä ja tehnyt töitä Lapissa. Isäni on kotoisin Oulusta ja äiti Helsingistä. Minulla on kokonaisvaltainen näkemys Suomesta ja sen eri alueiden kehitystarpeista – myös Helsingistä.

Alta löydät viimeisimmät päivitykseni eri sosiaalisen median kanavissani. Tervetuloa seuraamaan ja keskustelemaan. Jos haluat mukaan eduskuntavaalikampanjaani, ole yhteydessä joko minuun tai vaalipäällikkööni Anna Alaraappanaan.

Mikko Kärnä
[email protected]
+358401438941

Anna Alaraappana
[email protected]

Viimeisimmät artikkelit

Miksi äänestää Kärnää Helsingissä?

Toisin kuin Helsingin Sanomissa ja muutamissa muissa medioissa on väitetty, en ole ”helsinkivastainen” ehdokas. Sen sijaan olen sitä mieltä, että tämän kaupungin poliittinen päätöksenteko kulkee väärään suuntaan ja mitä aistin tunnelmaa tuolla turuilla ja toreilla, on moni kanssani täysin samaa mieltä. Miksi siis äänestää Kärnää Helsingissä? 1.Turvallisuus. Jokaisen helsinkiläisen arjen turvallisuudesta on huolehdittava. Tämän toteuttamiseksi … Jatka artikkeliin Miksi äänestää Kärnää Helsingissä?

KÄRNÄ MYY TWIITTEJÄÄN DIGITAALISENA TAITEENA

Medialle 16.1.2023Julkaistavissa heti Kansanedustaja Mikko Kärnä myy twiittejään digitaalisena taiteena. Myynnistä saatavilla tuloilla on tarkoitus rahoittaa kansanedustajan vaalikampanjaa. Kärnän twiittejä on muunnettu NFT:iksi eli digitaalisesti keräiltäviksi teoksiksi. Twiittejä tullaan myymään pitkin kevättä internetissä OpenSea -palvelussa. – Ajattelimme kampanjatiimin kanssa kokeilla tällaista modernia taulukauppaa ja eilen asetimme ensimmäisen twiittini huutokauppaan OpenSea -palveluun. Kyseessä ei ole mikä … Jatka artikkeliin KÄRNÄ MYY TWIITTEJÄÄN DIGITAALISENA TAITEENA

KÄRNÄ ESITTÄÄ SUOMEEN QUEBECIN MALLIN KIELILAKIA

Medialle 8.11.2022Julkaistavissa HETI Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä esittää Suomeen uutta lakia, joka muun muassa edellyttäisi kaikkia tuotteita tai palveluita myyviä yrityksiä kunnioittamaan asiakkaan pyyntöä tulla palvelluksi suomen kielellä. Olen huolissani pienen kielemme säilymisestä elinvoimaisena. Kansainvälisyys ja vieraiden kielten osaaminen on valtavan tärkeää ja kilpailukykyämme vahvistava tekijä, johon kannustan kaikkia, mutta samalla meidän on pidettävä huolta … Jatka artikkeliin KÄRNÄ ESITTÄÄ SUOMEEN QUEBECIN MALLIN KIELILAKIA

KÄRNÄ JÄRKYTTYI HELSINGIN KAAVOITUSTERRORISMISTA”

Medialle 24.10.2022Julkaistavissa HETI Kansanedustaja Mikko Kärnä on kauhuissaan Helsingin kaupungin kaavoitustilanteesta. Vakavat kaavoitusongelmat ovat avautuneet kansanedustajalle viime viikon jälkeen, kun ihmiset ovat alkaneet ottaa yhteyttä Helsingin vaalipiiristä tulevissa eduskuntavaaleissa ehdolla olevaan Kärnään.   – Toimin aiemmin Enontekiön kunnanjohtajana ja siellä ei saanut rakentaa kunnanviraston pihalle edes tupakkapaikkaa ilman valtavaa mylläkää. Kaikki yritykset kehittää kuntaa pyrittiin aina … Jatka artikkeliin KÄRNÄ JÄRKYTTYI HELSINGIN KAAVOITUSTERRORISMISTA”

Lisää artikkeleita